Kuka oli Aarni Penttilä?    Vastaukseksi lainaan otteita muistokirjoituksista.

Matti Sadeniemi:

Elokuun 25. päivänä kuoli Helsingissä yksi merkittävimmistä kielemme tutkijoista, professori Aarni Penttilä. Hän oli syntynyt Raahessa 5. 8. 1899, valmistunut filosofian kandidaatiksi 1922, väitellyt lisensiaatiksi Turun yliopistossa 1926 ja saanut filosofian tohtorin arvon 1927. Vuosina 1921—32 hän toimi Turun yliopiston alikirjastonhoitajana, 1931 hänestä tuli Helsingin yliopiston dosentti, ja 1932—35 hän kuului Nykysuomen sanakirjan toimitukseen. Vuonna 1936 hänet nimitettiin Jyväskylän kasvatusopillisen korkeakoulun, nykyisen yliopiston, suomen kielen professoriksi, missä virassa hän pysyi eläkeikäänsä asti, vuoteen 1967.
..........

Penttilän pääteos on epäilemättä suuri »Suomen kielioppi» (1957, 692 s., toinen, tarkistettu painos 1963). Se on vuosikymmenien kypsyttelyn tulos. Muistan hänen jo v. 1933, kun yhdessä toimittelimme Nykysuomen sanakirjaa, puhuneen tästä tavoitteestaan. Useat vuosien varrella ilmestyneet artikkelit ovat osoituksia teoksen hahmottumisesta hänen mielessään (»Suomen attribuutista» 1930, »Eräitä huomautuksia pronomineista» 1941, »Eris- ja yleisnimistä» 1943, »Sanain lyhentämisestä» 1945, »Ns. sanaluokista» 1950). Koko kieliopin järjestelmä on itsenäinen. Ehkä perustavinta on Penttilän – Kielioppikomitean sana-sane jakoa kehittäen ja täsmentäen – suorittama sana-käsitteen jako kolmeen tasoon: sane ( = sanan yksityinen esiintymä), sananmuoto (esim. kaikki saneet muotoa pöydälle), sana (= kaikkien eri muotoa olevien saneiden joukko, esim. pöytä, pöydän, pöydällä jne. ovat samaa sanaa). Vain saneita voidaan jakaa substantiiveihin, adjektiiveihin jne. (vrt. esim. Oli pimeä päivä. Se tapahtui pimeän aikana). .......... Kun teos on niin laaja kuin se on ja järjestelmältään itsenäinen, sen omaksuminen vaatii lukijalta työtä. Mutta se työ maksaa vaivan: siinä on syvällisen asiantuntijan synteesi vuosikymmenten ajattelusta, suuren, itse kerätyn ainesmäärän pohjalta syntynyt.
..........

Virittäjän toimituskuntaan Penttilä kuului vuodesta 1925, ja hän oli tämän lehden uutterimpia avustajia. Vuosina 1920-71 Virittäjässä ilmestyi 75 hänen kirjoittamaansa artikkelia ja 87 kirja arvostelua – siis keskimäärin kolme vuotta kohti. Hänen viimeiseksi jäänyt artikkelinsa, kriittinen arviointi »N. Chomskyn edustaman transformaatioteorian ns. pinta- ja syvärakenteista» ilmestyi vielä kuluvana vuonna.

Penttilä oli harvinaisen monipuolinen tutkija. Nykyisenä spesialistien aikana hänenlaisensa mies, jonka liikkuma-ala käsitti kirjoitetun ja puhutun kielen, historiallisen ja deskriptiivisen tutkimuksen, lingvistiikan ja kirjallisuustieteen, on harvinaisuus. Hänen laajat tietonsa ja kykynsä yhtyivät–käyttääkseni hänen viljelemänsä hahmopsykologian kieltä – kokonaishahmoksi, jossa kaikki vaikutti kaikkeen ja joka oli enemmän kuin osiensa summa: ehjäksi, avaraksi persoonallisuudeksi.

István Papp

1. A s o r s. A sorstól az igazság eszményét kapta ajándékba. Élete legfôbb céljául a tudomány szolgálatát, az igazság szûntelen keresését és megvallását tûzte ki. Az a naív hit lelkesítette ifjú korától kezdve, hogy a tudomány az a területe az életnek, ahol az emberi viselkedés szabadságát semmi sem köti gúzsba, mert az igazság keresése és felmutatása csak a szabadság légkörében lehetséges. Sok csalódás érte az életben. A tudomány hivatalos és nem hivatalos ôrállói egyre-másra fordultak el az igazság megszállottjától, a tekintélyekkel mit sem törôdô tudóstól. ...
..........

1. Kohtalo. Hän sai kohtalolta lahjaksi totuuden ihanteen. Elämänsä ylimmäksi päämääräksi hän asetti toiminnan tieteen palveluksessa, totuuden uupumattoman etsimisen ja sen toteuttamisen. Tämä vilpitön usko innosti häntä nuoruusvuosilta lähtien ja vakuutti hänelle, että tiede on elämänala, jolla mikään ei kykene kahlitsemaan inhimillisen toiminnan vapautta, sillä totuuden etsiminen, sen esilletuominen on mahdollista vain vapauden ilmapiirissä. Hän koki elämässä paljon pettymyksiä. Tieteen viralliset ja epäviralliset vartijat hylkäsivät kukin vuorollaan tieteenharjoittajan, joka haltioituneena omisti toimintansa totuudelle piittaamatta auktoriteeteista.
..........

7. Ihminen. Penttilän persoonallisuudessa tiedemies on etualalla: tämä on hänen hahmonsa keskeisin osa, joka hallitsee hänen persoonallisuuttaan ja säteilee ympäristöönsä.

Hän ei ollut niitä, jotka syventyvät vain johonkin yksityiskohtaan ja pitävät jonkun auktoriteetin opetusta horjumattomana dogmina. Hänellä oli laaja horisontti: kielestä kirjallisuuteen, deskriptiivisestä kielitieteestä diakroniseen, murteista sukukieliin, puhutusta kielestä kirjoitettuun kieleen. Hän ei ollut dogmien ihminen. Armottomalla kritiikillä hän suhtautui suurmiehiin, epäjumalankuviin. Koskaan häntä eivät tyydyttäneet pinnan ilmiöt. Kielen äänneasun takaa hän näki ihmisen hengenmaailman, yhteiskuntaa muovailevat voimat ja merkkijärjestelmän immanentit lait. Hienostuneella vaistolla hän aina etsi kaiken perimmäistä syytä. Hän seurasi tiiviisti psykologian, logiikan ja kaikenlaisten tieteellisten virtausten kehitystä.
..........

Hän koki urallaan paljon syrjäyttämistä ja pettymyksiä, mutta hän ei kuitenkaan tullut katkeraksi. Hänen uskonsa oli suuri. Hän uskoi ihmiseen, kehitykseen, hän uskoi kulttuurin jalostavaan vaikutukseen. Ja hän uskoi ystävyyteen. Jos ystävät muuttuivatkin uskottomiksi, hän itse pysyi uskollisena kuolemaansa asti.

Unkarilaiset menettivät hänessä erään suurimman ystävänsä. Harvan ulkomaalaisen huulilla kielemme soi yhtä kauniin sointuisesti kuin hänen. Hän piti kieltämme äidinkielensä rakenteen varmana taustana. Hän eli kirjallisuutemme suuret arvot, suurten unkarilaisten kirjailijoiden persoonallisuus ja unkarilaisten teosten maailma oli hänelle elämys. Hän noudatti aina kutsua saapua maahamme, kehottipa häntä siihen sisäinen ääni tai jokin ulkoapäin tullut kehotus tai kutsu. Ja hänen vieraanvaraisen kotinsa ovet olivat aina avoinna Suomeen tulleille unkarilaisille.

Elämän katkelmallisuus ei koskaan häntä tyydyttänyt. Nyt ”katkelma” on kadonnut ja sen tilalle on tullut ikuisuus.

..........

A magyarság egyik legnagyobb barátját vesztette el benne. Nem sok külföldi ember ajkán hangzott nyelvünk olyan szép zengéssel, mint az övén. Ô úgy tekintette nyelvünket, mint amely a maga anyanyelvének szerkezetéhez biztos hátteret szolgáltat. Irodalmunk nagy értékeit átélte, élmény volt számára a nagy magyar írók egyénisége és a nagy magyar mûvek világa. Mindig örömmel tett eleget a hívásnak, akár külsô invitálás, akár belsô hang szólította hazánkba. S a Finnországba vetôdött magyarok elôtt mindig nyitva állott vendégszeretô otthona.

Az élet töredékessége sohasem elégítette ki. Most a "töredék" tovatûnt, s az "egész" vált valósággá.

---

István Pappin muistokirjoituksen on Kyllikki Penttilän toimeksiannosta suomentanut Irma Sakari. Suomennoksen on viran puolesta oikeaksi todistanut 30.4.1974 Helsingin yliopiston unkarin kielen lehtori László Keresztes.