|
Aikakirjat kertovat, että v. 1702 omisti ja viljeli Akaan pitäjässä Korhonselän rannalla sijaitsevassa Varrasniemen kylässä olevaa Penttilän tilaa Mikael Tuomaanpoika niminen isäntä, joka oli muuttanut paikkakunnalle Karkun pitäjästä ja syntynyt noin v. 1670. Eräiden lähteiden mukaan olisi hän saanut kiinnekirjan taloon jo v. 1699. Tila oli tätä ennen ollut autiona joitakin vuosia. Edelliset asukkaat olivat todennäköisesti joutuneet hävittävien vihollisten surmaamiksi tai viety vangeiksi Venäjälle. – Eikä uuden isännänkään asema ollut turvallinen näinä ison vihan aikoina.
Suvussa säilynyt vahva perimätieto kertookin, että Mikael Tuomaanpoikakin vietiin vankina Venäjälle ja vasta vuosikymmenien perästä pääsi palaamaan kotiinsa. Tarina kertoo, että eräänä pimeänä talvi-iltana ilmestyi taloon kurjissa pukineissa oleva pitkäpartainen mies pyytäen yösijaa. Todettuaan, ettei taloon ollut otettu isäntää, meni hän muun väen kanssa saunaan ja satuttuaan emännän kanssa kahden kesken, kysyi tältä "etkö tunne minua Anna", jolloin tämä kysyi "oletko sinä Mikko". Näin tunnettiin vanki talon isännäksi. Hän kuoli noin v. 1740.
Talo periytyi sitten pojalta pojalle. Neljännessä polvessa hallitsi tilaa Henrik Matinpoika Penttilä, syntynyt v. 1765. Hänellä oli useampia poikia ja tyttäriä. Näistä Immanuel niminen oli syntynyt v. 1792 ja sai haltuunsa talon noin v. 1829 sen jälkeen kun isä ja toiset vanhemmat veljet olivat kuolleet. Tästä Immanuel Henrikinpoika Penttilästä tuli sen suvun kantaisä, jonka jäseninä olemme tänään tänne kokoontuneet esi-isiemme vaiheita muistelemaan.
Tämän Emanuel Penttilän ensimmäisestä vaimosta ei ollut lapsia. Hän meni noin v. 1832 uusiin naimisiin Anna Stiina Eerikintyttären kanssa, joka oli syntynyt v. 1813. Tästä aviosta oli neljä poikaa ja kaksi tytärtä, jotka ovat nyt kaikki kuolleet. Vanhin pojista, Emanuel – minun isäni – oli syntynyt v. 1834. Toiset olivat: Johannes s. 1837, Ismael s. 1840, Amanda s. 1843, Maria 1849 ja nuorin Karl August s. 1853.
Nämä kantavanhemmat, Immanuel ja Anna Stiina Penttilä olivat isäni kertoman mukaan työteliäitä ja jumalaapelkääviä, jotka viljelivät tilaansa menestyksellä. Vanhoiksi tultuaan jättivät he tilan toiselle pojalleen Johannekselle, kun vanhin poika Emanuel oli lähtenyt värjärin oppiin Hämeenlinnaan. Johannes kuoli kumminkin nuorena, jättäen jälkeensä lesken ja Hilda nimisen tyttären, jonka jälkeläisiä Wigren nimisinä elää täällä Helsingissä.
Penttilän tila myytiin vieraalle ja vanhukset joutuivat eläkkeelle. Viimeisinä vuosinaan elivät he paljon isäni luona Hämeenlinnassa, mutta isoisäni kuoli nuorimman poikansa rovasti Karl Augustin luona Helsingissä v. 1884 91-vuotiaana.
Kuten jo mainitsin lähti vanhin näiden kantavanhempien pojista Emanuel värjärin oppiin muuttaen silloin ajan tavan mukaan nimensä vieraskieliseksi Hildéniksi. Hän perusti oman liikkeen (rupesi ittemieheksi, kuten siihen aikaan sanottiin) ja meni naimisiin v. 1864 Gustava Penttilän kanssa Hausjärven pitäjän Karan kylästä. Näillä minun vanhemmillani oli kolme poikaa. Vanhin Emanuel Lennart s. 1865 kuoli lyseon viimeisellä luokalla ollessaan. Toinen on allekirjoittanut, syntynyt v. 1867 ja kolmas Konrad Hildén, joka kuoli ylitarkastajana Helsingissä.
Isäni oli ahkera ja taitava ammatissaan sekä menestyi hyvin. Luonteeltaan oli hän avomielinen, vilkas, maltillinen ja hyvin puhelias, joten ei hän oikein vastannut hämäläistyyppiä. Kasvatuksessa ei hän yleensä käyttänyt jyrkkää käsky- tai kieltomenetelmää. Hän mieluummin silloin esiintoi jonkun arvossapidetyn tuttavamme tai tunnetun kansalaisen ajatuksen tai lausunnon tai kertoi asiaa valaisevan tapauksen elämästä. Tässä hänellä oli apunaan verraton muistinsa ja mielikuvituksen rikkaus. Hänellä oli hyvä kertojan lahja. Kun lapsuudessani kävimme maalla sukulaisten luona juhlissa tai kesteissä saattoi hän istua siellä vierasjoukon keskellä kertomassa alusta loppuun jonkun mielenkiintoisen kertomuskirjan. Mitä ei muistanut, sen sepitti itse. Elämässään oli hän hyvin säännöllinen, näyttäen hyvää esimerkkiä lapsilleen. Jouduttuaan nuorena leskeksi, jätti hän värjäysliikkeen toiselle, mutta myöhemmin perusti hän kauppaliikkeen. Vanhempana meni hän uusiin naimisiin ja eleli paljon maalla vaimonsa maatilalla. Viimeiset vuotensa asui hän luonamme Jaakkiman asemalla Karjalassa ja kuoli siellä v. 1923 89 ikävuodellaan. Hän oli ahkera kirkossakävijä ja piti paljon yhteyttä n.k. evankeelisten kanssa. Toivon mukaan pääsi hän Jumalan kansan lepoon.
Kuten jo mainitsin hänen vanhin poikansa Emanuel Lennart kuoli vielä koulua käydessään. Minä, keskimmäinen elelen vielä valtion eläkevaarina auttaen talouden hoidossa.
Nuorin veljeksistä Konrad Emil on hänkin jo vainaja, joten hänestä joku muistosana. Hän oli saanut erinomaiset hengenlahjat. Jo koulussa ilmeni hänessä suuri opinhalu, terävä ajattelu ja perusteellinen perehtyminen opittavaan. Yliopistossa hänen tutkijanmielensä vei hänet monipuolisiin opintoihin, pääasiassa suomen kielen ja kasvatusopin tutkimiseen. Viimemainitusta muodostui sitten hänen pääharrastuksensa. Hän kokosikin sillä alalla hyvät tiedot, joita hän käytti hyväkseen opetus- ja johtajantoimissaan.
Mutta hänen laajat tieteelliset tutkimuksensa jäivät inhimillisesti katsoen kesken, kun ankara tauti katkaisi hänen elämänlankansa hänen ollessaan vasta 46 vuotias. Hän jätti jälkeensä vaimon, Annan sekä kolme poikaa ja kaksi tytärtä, joista nuorempi Aune kuoli aivan nuorena. Suurella uhrautuvaisuudella ja rakkaudella on äiti kasvattanut heistä eri aloilla kunnostautuneita yhteiskunnan jäseniä.
[Tämän jälkeen Juhani-setä siirtyy kertomaan toisista sukuhaaroista.]
|
